tiistai 25. maaliskuuta 2014

Maaliskuun kerholainen - Teija

Maaliskuun kerholainen on Teija, noin viisikymppinen kahden aikuisen lapsen äiti ja yhden 2-vuotiaan pojan mummi. Ammatiltaan Teija on rakennuspiirtäjä ja sisustussuunnittelija, joka ollut jo jonkin aikaa sairaslomalla ja joka jatkuu ainakin tämän vuoden :( Teija harrastaa kaikennäköistä käsillä tekemistä, onkimista ja asuntoautoilua.
 
Ensimmäinen muisto nukkekodista oli kun Teijan äiti oli väsännyt saunapuuklapeista melamiinilevylle nukkekodinkalusteita ikävissään ja itku silmässä tyttären ollessa Helsingissä sairaalassa tutkimuksissa viikon verran. Ensimmäinen kerta, kun pikkuinen poissa kotoa ja se oli kummallekin kova paikka. Sen jälkeen ei Teijalla ole ollut nukkekotia, mutta barbeja sitäkin enemmän.

Muutama vuosi sitten Teija vieraili kodissa, jossa oli mahtava nukkekoti tehty vitriiniin ja hän ajatteli, että "kyllä minäkin joskus". Seuraavana hän huusikin Huutonetistä yhden, joka oli niin kuitenkin niin huonokuntoinen, että se jäi vintille unohduksiin. Viime keväänä Fantoyn loppuunmyynnissä se sitten oli; Teijan unelmien talo, joka huusi ostamaan ja niin hän tekikin! Harrastus nukkekodin osalta on vielä vähän uinuksissa. Talolle Teija ei ole tehnyt mitään, kun ei ole oikein paikkaa ennenkuin sellainen yläkertaan saadaan remontoitua. Huonekaluja on tullut osteltua vaikka tyyli on vielä hakusessa.
Miniatyyrikurssilla viime syksynä Teija innostui massoista ja niitä on nyt tullut tehtyä soffalla tv.tä katsellessa: "En tiedä onko massasta tehdyt minijutut mun bravuuri, mutta niitä nyt teen ja kohta kaivan sahat naftaliinista ja aloitan kalusteiden ym. kivojen sahailun...Kuviosahalla on tullut tehtyä vuosia jo kaikenlaista muuta"
  

Kysyttäessä rakkainta miniesinettä, Teija pohtii olisikohan se ensimmäinen mustikkapiirakka, jonka hän teki massasta miniatyyrikurssilla ja ystävältä saatu enkeli, jonka hän laittaa nukkikseen kunniapaikalle.

Miestä ensin vähän nukkekotiharrastaminen nauratti, mutta nyt hän jo kyllä kovasti auttaa jos apua tarvitaan. Itsekkin mies toteutti unelmansa ja aloitti pienoisrautatieharrastuksen. Ystäviltä Teija on saanut positiivista palautetta ja jotkut jopa innostuneet kaivamaan vanhat lastensa nukkekodit vinteiltään. Harrastus onkin antanut paljon hyvää mieltä ja uusia ihania ystäviä <3
Teijan nukkekodissa asustaa pikku Emily, jonka äiti ja isä ovat kuolleet. Hän asuu siellä sukulaistensa luona. Nukkekodin nimi on New Moon ja kertomus perustuu L.M. Montgomeryn ihanaan nuorisokirjaan nimeltä Runotyttö... Orjallisesti Teija ei kirjaa ainakaan sisustuksessa seuraa, mutta siitä on otettu miniatyyrikodin punainen lanka. Jäämme jännityksellä odottamaan ihastuttavan New Moonin tarinoita ja kuulumisia!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Ihan vaan ministi leivottiin

Maaliskuun ensimmäinen keskiviikko koitti vihdoinkin ja odotettu nukkekotikerhomme kokoontui Jukoboxilla Asevelikylässä yhdeksän innokkaan nukkekotiharrastajan voimin. Innokkuuden syy paljastuu tarkimmille lukijoille kuvasta, mutta saattaapa sen ymmärtää väärinkin, joten selitetään hieman: kuvassa tämän kertaisen ohjaajamme Teijan nukke ja teemaamme liittyvä tärkeä työkalu eli tyhjä pullo. Kaulintakin voi toki käyttää :)

Teimme siis Teijan opastamana miniatyyrileivonnaisia ja ruokia Fimo-massasta, jota Teija oli joutunut hakemaan meille Seinäjoelta asti - vaasalaisen askarteluliikkeen hyllyjen ammottaessa tyhjyyttään. Malleja oli montaa sorttia karjalan piirakoista upeisiin kerroskakkuihin ja kaikki ryhtyivät innokkaasti puuhaan. Toiset olivat jo selvästi kokeneempia minileipureita ja tuotokset olivat huikeita, mutta eivätpä muutkaan jalkoihin jääneet - taitavaa väkeä Vaasassa! Annetaan kuvien puhua puolestaan:

Päivin keväinen kakkutehdas

Hannan suklaaunelma ja uskomattoman pienet lakut

Hannen kakkukaunotar

Johannan leipomon väriloistoa

Marian kakkutaidetta

Sinikan porkkanat ja raikkaat kaakut
 
 
Maikki innostui Angie Scarrin miniatyyrikirjasta (lähti tilaukseen heti kerhon jälkeen)
 
Teijan leivonnaisia
 
Susan viehättävä kerrosruusukakku
 
Teijan munkit tuovat veden kielelle ja vievät ajatukset kevääseen, seuraavan kerran tapaamme 2. päivä huhtikuuta!
 
Nukkisterveisin Maikki